keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kotitekoiset hernepussit leikkeihin



Ystävien pikkumiehille L:lle ja E:lle tein tuliaisiksi perinteiset hernepussit.
Idea on poimittu suoraan ystävältäni, joka on näitä onnistuneesti väkertänyt aiemmin.

Tilkuista leikkasin samankokoisen etu- ja takakappaleen, ja takakappaleen kankaasta vielä kirjaimen, jonka sitten sikssakilla kiinnitin etupalaan. Olipa monimutkaisesti selitetty, mutta ehkäpä kuvat kertovat enemmän ;) Pussin reunat ompelin yhteen sekä siksakilla reunasta että lisäksi suoralla ompeleella. Uskon ja toivon, että pussit kestävät nyt heittelyä leikeissä. Kulmaan jätin pienen reiän, josta pujottelin sisälle kuivatut herneet.

Täplä oli tietenkin mukana koko ajan..varastamassa herneitä. Tämän shown jälkeen herneet pyörivät monta päivää askarteluhuoneen lattialla. En raaskinut niitä lakaista poiskaan, kun niistä tuntui riittävän hupia molemmille kissoille. Ainakin sen verran tosissaan huoneessa riehuttiin matto kasalla ;)






1 kommentti: