tiistai 7. tammikuuta 2014

Kaksin karkuteillä

Kello 8.00 uuden vuoden aattona. Juuri olen saanut silmäni auki ja pohdin aamukahvin keittämistä peiton alla. Puhelin soi. Mieheni soittaa...
..hetkinen, miten se mulle soittaa tähän aikaan, ja missä se on?

"Tuutko tänne etupihalle. Molemmat kissat on vapaana."
"Siis mitä.."
"Ne oli karannut takaovesta, joo, jotenkin se oli vahingossa auennut, jäljitin ne jo tänne etupihalle. Niin että tuutko avaan etuoven kun nää on täällä."

Just.

Silmät ristissä, yöpuvussa avaamaan etuovea todetakseni, että siellä molemmat karvakorvat seikkailevat etupihalla autotien vieressä ihan tutinoissaan. Jännää, jännää, tosi jännää.. Mieheni seisoo portin kohdalla hieman epäuskoisen näköisenä yrittäen estää tutkimusretken laajenemisen autotielle.

Siispä takaisin sisälle, takki päälle ja kengät jalkaan, ja naapureita viihdyttämään yöpaitoineni.

Ja kiinnihän ei anneta ottaa. Nyt on nii-iin hienoa olla vapaana, ulkona olo on ihan erilaista nähtävästi ilman valjaita. Molemmilla on korvat vähän luimussa, kun yritän mairitella niitä kosketusetäisyydelle. Kiva kiva.

Matka jatkuu talon kulmalle ja sieltä takapihalle. No, onhan mukavampi etsiä niitä takapihan takana olevasta metsästä kuin autotien vierestä, mietin. Sitten Roope osoittaa taas roopemaisuutensa, kissa köpöttelee häntä pystyssä ja silmät suurina luokseni, kun vähän mairittelen. Roope on hölmistyneen näköinen kun nappaan sen syliin. Siis minähän tulin vain kertomaan että täällä on ihan tosi jännää ja oon tosi innoissani. Roope lähtee isännän sylissä sisälle. 

Täplä-show jatkuu pihan perälle. Siellä kissa kiinnostuu kepin palasta, jonka nappasin maasta ja ihmettelin sitä nähtävästi sen verran uskottavalla äänen sävyllä, että Täpläkin tuli haistelemaan. Sain kissan syliini.

Tai no, melkein. Täplää ei niin vaan otetakaan syliin. Täysi räpiköinti päälle. En ehtinyt saamaan tarpeeksi hyvää otetta vaan kissa kynsineen rimpuloi irti. Ja järkyttyi tästä yllättävästä käänteestä ja jännityksestä niin paljon että juoksi takaovelle ja sisälle.

Pääsin sisälle, ja havaitsin että molemmat käteni vuotavat verta sieltä sun täältä Täplän räpiköinnin jäljiltä. Siinä, kun putsailin haavoja ja katselin kylpyhuoneen peilistä turvonnutta huultani, jonka jätin edellisenä päivänä takin vetoketjun väliin, totesin, että onneksi on vuoden viimeinen päivä.


3 kommenttia:

  1. HUI! Mäkin yritän aina päästä omien avuineni ulos, muttei oo vielä onnistanut :( -Devi-

    VastaaPoista
  2. Apua! Voi kuvitella kauhun- ja ilonhetket!

    VastaaPoista